Tapahtumat
![]() |
![]() |
![]() |
Näppäilytaito näyttävästi esillä Educassa
Uudet perusopetuksen opetussuunnitelmat tulevat voimaan elokuun alusta 2016. Sähköiset materiaalit ja tabletit ja läppärit ovat pian arkipäivää kouluissamme. Opetussuunnitelmauudistus merkitsee myös sitä, että oppimisen tavat uudistuvat. Olemme yhä enevässä määrin siirtymässä digitaaliseen oppimiseen.Sanoma Pron toimitusjohtaja Kirsi Harra-Vauhkonen, joka on osallistunut myös valtakunnantasolla opetussuunnitelmatyöhön toteaakin Kauppalehdessä 25.2.2015 seuraavasti:” Uskon, että näppäilytaito on nykykoululaisille ihan välttämätön taito”. Typing Master Finland Oy eli nykyisen Näppistaiturin ja Taloustieto Opettajat ry:n kanssa järjestetään Suomen mestaruustason näppäilykilpailut tänäkin vuonna huhtikuussa 2016! Osallistuuhan sinunkin koulusi kilpailuun.